Siirry sisältöön

Yrittäjyys – uusi mahdollisuutesi urallasi?

Mielenkiintoisia yrittäjyyteen liittyviä tutkimuksia sattuu eteeni säännöllisesti. Esimerkiksi Eezy on tuonut esiin kiinnostavia tuloksia nuorten yrittäjyyshaaveista, osoittaen, että yhä useampi nuori harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä. Toisessa pysäyttävässä artikkelissa taas paljastui, että joka kolmas työssäkäyvä henkilö haaveilee työpaikan vaihtamisesta

Otetaan mallia nuorten rohkeudesta

Nuoret ovat tänä päivänä rohkeita ja heidän maailmansa on auki uusille ideoille sekä innovaatioille. Koulussa opetetaan yrittäjyyttä TAT–yrityskoulun ja Nuori yrittäjä –hankkeiden avulla 7.– ja 9.–luokkalaisille. Lisäksi muun muassa valtakunnallisesti toimiva 4H–yhdistys tukee nuorten yrittäjyyttä. 4H auttaa lapsia ja nuoria löytämään itselleen mielekästä tekemistä ja monipuolisen harrastuksen.

Myös itse olen saanut mahdollisuuksia pitää yrittäjyyskursseja nuorille. Muun muassa Turun Norssin nuoret opiskelijat yllättivät minut erittäin positiivisesti. Yrittäjyyskurssiin kuului ideakilpailu ja nuoret osallistuivat siihen intohimoisesti. Vaikka tunnilla saattoi tuntua välillä siltä, että kaikki eivät olleet täysin sisäistäneet oppimaansa, loppukilpailu paljasti aivan toisenlaisen tarinan. Olin valtavan ylpeä nuorista opiskelijoista!

Mutta miksi me aikuiset olemme niin varovaisia?

Onko sinulla kenties ajatus, josta voisi kehittää myytävän tuotteen tai palvelun? Mikset harkitsisi erilaisia mahdollisuuksia jalostaa ideasi ja liikeideasi käytännön tasolle?

Moni menestyvä yrittäjä on aloittanut epävarmoin askelin ja miettein. Harva tietää yrityksen perustaessaan, viekö idea heidät menestykseen ja millaisia esteitä heille voi tulla eteen matkan varrella. On myös syytä mainita, että oma yrittäjäurani alkoi työpaikan menettämisellä. Se oli minun sysäykseni yrittäjyyteen.

Tee intohimosta uusi ura

Saatko kipinää uusista työkuviosta tai intohimosta tehdä jotain ihan muuta? Mikset kanavoisi tätä kipinää ja innostusta kohti liiketoimintaa?

Jos ajatus täysin itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymisestä tuntuu pelottavalta, voit harkita yrittämistä myös palkkatyön ohella, jos työnantajasi antaa siihen luvan. Tämä vaihtoehto on vähemmän riskialtis kuin täysin yrittäjäksi ryhtyminen. On myös tärkeää tehdä huolellista taloudellista suunnittelua varmistaaksesi, että suunniteltu liiketoiminta on kannattavaa ja tuottavaa niin, että voit maksaa itsellesi riittävän palkan elättääksesi itsesi ja perheesi.

Yrittäminen on vapautta, vastuuta ja hikipisaroita

On tärkeää pitää mielessä, että yritystoiminnan alku on aina vaativa sekä taloudellisesti että työmäärältään. Alussa harvoin päivä päättyy kello neljään, ja työpäivät voivat venyä pitkiksi. Yrityksen perustaminen vaatii myös pääomaa, olipa se sitten omasta pussista tai ulkopuolisilta sijoittajilta. Usein yrittäjien tarina alkaa vaatimattomasti. Monet menestyneet yrittäjät kertovat kuinka liiketoiminta aloitettiin autotallista tai keittiön pöydän ääreltä. Itsekin aloitin omasta omakotitaloni alakerrasta, keittiön pöydän äärestä.

Eräs yritysmaailma legenda on sanonut osuvasti, että ainoa paikka, jossa menestys tulee ennen työtä, on sanakirja. Tämän lauseen allekirjoitan ja korostan sitä kaikille asiakkailleni.

Kääri siis hihat, tartu tuumasta toimeen ja toteuta unelmasi. Elämä on nyt eikä sitkun.

Minna

Uusimmat blogiartikkelit

| Referenssi

Rohkeasti yrittäjäksi – valmennuksen avulla voi löytyä uusi suunta

Lue lisää

| Referenssi

Business Coach pitkän linjan yrittäjän tukena

Lue lisää

| Yrittäjyys

Aloittelijan opas osakeyhtiön perustamiseen

Lue lisää

| Yrittäjyys

Matkani yrittäjänä ja valmentajana

Lue lisää