Minna Ikäheimonen ja yritykseni Infobase
Tutustu valmentajaasi
Infobase – yrittäjäkoulutuksia ja psyykkistä valmennusta
Infobase Towers Oy:n palveluihin kuuluvat uravalmennus, yrittäjäkoulutukset, mentorointi ja coaching sekä psyykkisen valmennuksen menetelmiä hyödyntävä Mielen PT -valmennus.
Toimin valmentajanasi 30 vuoden yrittäjyyskokemustani hyödyntäen.
Olen Minna, uravalmentaja, business coach ja Mielen PT. Ennen valmentajaksi ryhtymistä, on matkan varrelle mahtunut jo 30 vuotta yrittäjyyttä, perheyrityksessä tehdyt kansainväliset yrityskaupat ja toisen oman yritykseni liiketoiminnan myynti. Tunnen siis yrittämisen haasteet ja stressitekijät omakohtaisesti ja pystyn tarjoamaan vertaistukea.
Valmentajaksi hakeuduin aikaisemmassa työssäni saamani palautteen innostamana. Ohjasin useita työharjoitteluja yrityksessäni ja koulutin kaksi henkilöä merkonomeiksi oppisopimuksella. Lisäksi olen myös toiminut opinnäytetöiden arvioijana yrittäjien tuotekehittämisen ammattitutkinnoissa Suomen johtavassa aikuisoppilaitoksessa.
Minulle on tärkeää se, että pystyn auttamaan valmennettaviani mahdollisimman konkreettisesti ja mahdollistamaan pysyvän tavoitteiden saavuttamisen. Valmennettavien antamat palautteet valmennukseni annista ovat olleet todella upeita ja motivoineet aina uusiin valmennuksiin. Ne tekevät työstäni merkityksellistä.
Omasta jaksamisestani olen pitänyt huolta jatkuvalla uuden oppimisella ja selättänyt yrittäjyyteen liittyvää stressiä urheilun, erilaisten luottamustoimien sekä mindfulnessin ja maalausharrastuksen avulla. Työpäivien jälkeen minut löytää joko lenkkipolulta tai golfkentältä.

Koulutukseni
- Aikuiskasvatustieteen maisteri
- Aikuisopettajan pedagogiset opinnot
- Tuotekehittäjän ja digitaalisen markkinoinnin ammattitutkinnot
- YO-merkonomi, Mainoshoitaja MAT
- Certified Business Coach
- Mindfulness-ohjaaja
Muita faktoja
- Kahden aikuisen lapsen äiti
- Toimitusjohtaja ja yrittäjä
- Kokemusta kunnallispolitiikasta 8 vuotta
- Intohimoinen golfin pelaaja
- Karvaiset kaverit ovat lähellä sydäntäni